Tarinamme kohti vastuullisempaa liiketoimintaa
Syksyllä 2022, kohtasimme ensimmäisen kerran aloittaessamme opinnot vastuullisen liiketoiminnan parissa Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK). Kiinnostus kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan teemoihin yhdisti meidät heti ensimmäisistä päivistä lähtien.
Syksyllä 2023, matka Brysseliin Euroopan parlamenttiin tarjosi tilaisuuden verkostoitua ja saada lisää inspiraatiota. Yhteiset arvot ja tavoitteet vahvistivat ajatusta yhteistyöstä. Brysselissä tapasimme johtavia asiantuntijoita ja päättäjiä, jotka korostivat vastuullisuuden merkitystä nykypäivän liiketoiminnassa. Matkan aikana varmistuttiin siitä, että tarve konkreettisille ratkaisuille ja uudelle pk-yrityksiä palvelevalle verkostolle ei ollut vain toteuttamiskelpoinen, vaan myös välttämätön ja ajankohtainen idea.
Toukokuussa 2024 käynnistettiin Havu Solutions. Nimi kuvastaa meidän yhteistä näkemystä:
havupuu symboloi kestävyyttä, sitkeyttä ja jatkuvuutta, arvoja, jotka halusimme tuoda yritysmaailmaan. Solutions juontaa tavoitteesta luoda ratkaisuja, siinä muodossa mikä parhaiten yritykselle toimii. Havu Solutionsin missiona on luoda kestävän kehityksen mahdollisuuksia kaikille yrityksille, riippumatta niiden koosta tai toimialasta.


Havu Solutions tarjoaa asiakkailleen monipuolisia palveluita kestävän liiketoiminnan edistämiseen. Uskomme, että vastuullisuus on avain menestykseen, ja haluamme auttaa asiakkaita vahvistamaan tätä osa-aluetta toiminnassaan. Tavoitteena on tehdä vastuullisuudesta kilpailuetu ja samalla edistää laajempaa yhteiskunnallista ja ympäristön hyvinvointia.
Olemme sitoutuneet tukemaan yrityksiä matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta. Syvä palo aiheeseen ja asiantuntemus luovat vahvan pohjan yrityksen menestykselle ja asiakkaiden luottamukselle. Visiomme ja päämäärämme ovat kirkkaat: luoda vastuullisempi ja kestävämpi liiketoimintaympäristö kaikille.
Arvot
Havu Solutionsin missio on tukea asiakkaitaan vastuullisuuden hyödyntämisessä kilpailueduksi alati muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Autamme yrityksiä tulemaan houkutteleviksi kumppaneiksi sekä vahvistamaan brändimielikuvaa.
Keitä me olemme
Havu Solutions yhdistää strategian, myynnin, markkinoinnin ja digitalisaation osaamisen vastuullisuuden käyttöön. Haluamme tarjota kilpailuetua tuovia ratkaisuja yrityksille, jotka uskaltavat rakentaa liiketoimintastrategian vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

Heidi Blomberg
Yrittäjä – Havina Insights (2936408-6)
MBA, Master of Sustainable Business Management
BBA, International Business
Sairaanhoitaja (AMK)
Heidi Blomberg on kestävän kehityksen ja markkinoinnin asiantuntija, joka on intohimoinen positiivisen muutoksen edistämiseen. Monipuolisella terveydenhuollon ja markkinoinnin taustalla Heidi tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman kestäviin liiketoimintatapoihin. Hänellä on kestävän liiketoiminnan johtamisen maisterintutkinto ja vuosien kokemus digitaalisen markkinoinnin strategiasta ja toteutuksesta. Hän on erikoistunut datalähtöiseen ja asiakaskeskeiseen viestintään.
Vapaa-ajalla Heidi rentoutuu luonnon, uimisen, kuntosalin ja kirjojen parissa.

Pirita Suurnäkki
Yrittäjä – Havu Insights (2696915-1)
MBA, Master of Sustainable Business Management
BBA, International Business
Yo-Datanomi
Piritan intohimona on luoda liike-elämään kestävämpää tulevaisuutta. Kokemus maailmanlaajuisesta teknologia- ja valmistusteollisuuden vastuullisuustyöstä yhdistettynä yrittäjyyteen, jossa hän on päässyt auttamaan useiden eri alojen pienyrityksiä digitaalisen asiakaspolun rakentamisessa, antaa Piritalle monipuolisen tietämyksen työhönsä.
Arjen ilot Pirita löytää luonnosta, lukemisesta, maalaamisesta ja rauhallisesta kahvihetkestä tutkaillen elämää järven rannalla.